Sunnuntai-meditaatio

Sunnuntai-meditaatioihin kokoonnutaan sunnuntaisin - parillisina viikkoina - klo 18.30


Sunnuntai-meditaatioiden tarkoituksena on lisätä sinussa:

🍀 sisäistä rauhaa ja harmoniaa 

🍀 tasapainoa 

🍀 optimistisuutta ja iloa elämänpolullasi

🍀 sielutietoisuutta 

🍀 yhteyttä suurempaan valon  lähteeseen

Yllä mainittuja asioita itsessämme vahvistamalla, pystymme yhä paremmin heijastamaan niitä energeettisesti myös ulospäin, läheisiimme,
 kanssa kulkijoihin.


Sunnuntai-meditaatiossa yhdistyvät tietoisen läsnäolon, mielikuvaharjoitusten, positiivisten lauserakenteiden ja musiikin voima.

 Positiiviset lauserakenteet pohjautuvat näissä joiltakin osin Via-Akatemian ajatusjoogan oppeihin loogisesta ja positiivisesta ajattelusta. Positiivisten lauserakenteiden tavoitteena on vahvistaa meissä olevaa hyvyyttä ja jaloutta niin, että ne rakentuvat meissä vähitellen vahvoiksi sekä näkyviksi luonteen ominaisuuksiksi.

Sieluyhteyden saamisessa käytän jonkin verran harjoitteita, joihin olen saanut tutustua mm.  Brahma Kumariksen meditaatiokursseilla. Myös muilta taholta olen saanut apuvälineitä tähän työhön ja olen niistä hyvin kiitollinen. Sovellan tätä kaikkea Sunnuntai-meditaatioissa tilanteen ja intuition mukaan, osallistujien vakaumusta kunnioittaen.

Tässä maailman tilanteessa Rauhan ajatusten vahvistaminen, niiden välittäminen ympäröivään maailmaamme, visioiminen rauhantahdon leviämisestä ovat osana Sunnuntai-meditaatiota.  Vaikka pelon ja vihan mielikuvat ja tunteet ovat luonnollisia "vieraita" meille ihmisille tässä maailman tilanteessa, niiden ruokkiminen ja ylläpito vain vahvistavat ja levittävät ympärilleen vastaavia tunteita ja ajatuksia. Siksi niiden sijaan, on Rauhantyössä  hyvä vahvistaa niiden positiivisia vastineilta, positiivisia visioita. 

Tämä lähtee yksilöistä.

✨✨✨

Sunnuntai-meditaatioon on vapaa pääsy. 

Tämä on samalla kiitollisuuteni osoitus kaikelle tuelle ja johdatukselle, jota olen elämänpolullani saanut, eri tahoilta, päästessäni toteuttamaan sisäistä unelmaani tämän yrityksen kautta ✨

tai sähköpostitse siljahelina22@gmail.com